Delivering growth outcomes
Sijoitamme suomalaiseen kasvuun
MMGP on suomalainen toimija, joka sijoittaa suomalaisiin kasvuyrityksiin. Olemme multi-family office, joka sijoittaa omaa varallisuuttaan yhteisillä toimintaperiaatteilla.
Omien varojen sijoittaminen tarkoittaa sitä, että meillä ei ole sidottua sijoitusaikaa kuten perinteisillä sijoitusrahastoilla. Aktiivinen osallistuminen sijoituskohteidemme kehittämiseen on toimintamme keskiössä.
Verkkosivustomme uudistuu keväällä 2026..
Toimintatapamme
Teemme lähtökohtaisesti oman pääoman ehtoisia vähemmistösijoituksia yrityksiin. Kohdeyhtiöllämme toiminta nojaa vahvasti yrittäjyyteen, niillä on selkeä tavoite kasvaa ja yrittäjällä on merkittävä omistus yhtiössä. Sijoituksen koko vaihtelee 0.5 ja 10 miljoonan euron välillä tarpeesta ja liiketoimintasuunnitelmasta riippuen. Teemme sijoituksia sekä itsenäisesti että syndikoiden muiden johtavien pohjoismaisten pääomasijoittajien kanssa.
Haluamme osallistua aktiivisesti kohdeyhtiöiden toimintaan hallitus- tai advisortoiminnan kautta ja pyrimme tuomaan lisäarvoa yhtiön strategisten vaihtoehtojen kehittämisestä aina operatiivisen tason asioihin asti kuten myynti, kansainvälistyminen, HR ja rahoitus.

Venture Capital -puolella meillä on muuten samat kriteerit kuin Growth Capital -puolella mutta liikevaihto voi tyypillisesti olla pienempi ja yhtiössä voi yhä olla selkeä teknologiariski; preferoimme kuitenkin yhtiöitä, joilla on liikevaihtoa ja johdolla osoitus kyvystä skaalata liiketoimintaa.
Haluatko laajentaa?
Me olemme täällä auttamassa.
Hyvät ideat ansaitsevat parhaat mahdolliset resurssit. Jos olet valmis ottamaan seuraavan askeleen, me olemme valmiita kuuntelemaan. Laita viestiä, niin aloitetaan keskustelu yhteisestä suunnasta.
Pääyhteistyökumppanit

